Mieli-forum
Etusivu

Hankkeen johtajan tervetulotoivotus

Johtoryhmä

Kutsuseminaarit

Aikajana hankkeen etenemisestä

Mieli-forum tiedotusvälineissä

Tietoa aikaisemmista Argumenta-hankkeista

Yhteystiedot


Summary in English

Mieli-forum
Mieli-forum on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke. Hankkeen aikana v. 2007-08 järjestetty seminaarisarja kokosi yhteen ihmismielen rakennetta, kehitystä ja toimintaa tutkivia eri tieteenalojen edustajia ja loi siten pohjaa uudenlaiselle tieteidenväliselle yhteistyölle. Projektin kuluessa järjestettiin viisi kutsuseminaaria, joista neljä ensimmäistä pidettiin kolmipäiväisinä ja n. 30 hengen kokoonpanolla. Viides kutsuseminaari oli hankkeen päätösseminaari, joka järjestettiin Helsingin yliopiston Pienessä juhlasalissa 20.11.2008. Seminaarisarjan päätyttyä kertyneen aineiston pohjalta tehdään suomenkielinen tiedekirja, joka esittelee hankkeen aikana muodostunutta monitieteistä käsitystä mielestä.

Hankkeen vastuullisena johtajana toimii prof. Riitta Hari Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta ja hankkeen johtoryhmässä on edustettuna arvostettuja suomalaisia tutkijoita.

Ajankohtaista
Mieli-forumin johtoryhmä jatkaa parhaillaan kirjan kirjoittamista hankkeen tuloksista.


Suomen Kulttuurirahaston Argumenta-hanke Suomen Kulttuurirahasto

Päivittänyt Jaakko Järvinen 5.1.2010